Harva asia on vaikuttanut ihmiskunnan kehitykseen yhtä merkittävästi kuin kyky sytyttää ja hallita tulta – ja sen myötä nuotiotulen äärelle kokoontuminen.
Nuotiotuli mahdollisti ruoan kypsentämisen, mikä edisti ihmisen energiansaantia ja siten sekä fyysistä että henkistä kasvua. Se tarjosi suojaa kylmyydeltä sekä pedoilta ja vastavuoroisesti lähensi ihmisiä toisiinsa. Nuotio valaisi paitsi tilan, myös ihmismielen. Sen äärelle kokoonnuttiin kertomaan, kuulemaan ja jakamaan tarinoita, ideoita ja tietoa, mikä loi perustan kaikelle, minkä varassa nykyään elämme.
Kauan eläköön siis nuotiotuli, nuotiopaikat ja kaikki ulkotulisijat! Niillä on ollut paikkansa historiassa, eikä niiden vetovoima ole vähentynyt vuosituhansien aikana. Nuotiotuli vetää puoleensa yhä!

Harva enää valmistaa päivittäisiä aterioitaan avotulella, mutta tulen ympärille kokoonnutaan yhä samoista syistä kuin ennenkin: syömään, juttelemaan, lämmittelemään ja rauhoittumaan.
Nuotiotulen äärelle istahtaminen on mitä mainioin “tekosyy” hidastaa hetkeksi; grillaaminen kun on oikea oppikirjaesimerkki slow foodista, sen kanssa ei voi kiirehtiä. Eikä pelkästään hidastaa, vaan myös pysähtyä; onhan nuotiotulta vahdittava – alkusytytyksestä loppusammutukseen.
Nuotiopaikalla tai ulkotulisijan äärellä istuminen onkin nykyajan luksusta. Ei siksi, että se olisi kallista tai vaikeasti saavutettavaa, vaan siksi, ettei se ole enää välttämättömyys; lämpöä tulee katkaisijasta painamalla ja ruoka valmistuu kuin huomaamatta. Savun tuoksu ja tulen rätinä sen sijaan muistuttavat jostain aidosta ja alkuperäisestä. Sellaisia me ihmiset olemme; menneessä on mukava vierailla, kunhan sen voi tehdä omin ehdoin.

Nuotiopaikka tai ulkotulisija omalle pihalle
Ehkä juuri sen vuoksi nuotiopaikka tai ulkotulisija ovatkin niin luontevia osia myös kotipihaa tai mökkirantaa – ne ovat helposti saavutettavissa.
Hyvin sijoitettu nuotiopaikka tai ulkotulisija lisäävät myös pihan käyttöastetta ympäri vuoden. Kesäillat venyvät pidemmiksi, syksyllä nuotiotuli houkuttelee ulos viileämmälläkin säällä ja talvella sen lämpö tekee pihasta aivan omanlaisensa elämyksen.
Usein juuri spontaanit hetket, iltanuotio työpäivän päätteeksi tai makkarat lasten kanssa tuovat luksusta arkeen ja ovat juuri niitä juttuja, joista ne myöhemmin muisteltavat parhaat hetket on tehty.
Ja mikä parasta; nuotiopaikan tai ulkotulisjan rakentaminen on äärimmäisen yksinkertaista. Tai sitten siitä voi tehdä juuri niin näyttävän, viimeistellyn ja pitkälle mietityn kokonaisuuden kuin itse haluaa.
Yksinkertaisimmillaan nuotiopaikka rakentuu palamattoman maa- tai hiekka- tai kivipohjan päälle kehäksi kasatuista kivistä tai tiilistä. Betonirenkaitakin käytetään. Tuli saa hyvin ilmaa seinämien raoista, joka on kuitenkin sen verran tiivis, ettei tuli pääse leviämään.

Yksinkertainen on myös niin sanottu tulimalja, jossa nuotio kasataan tulenkestävästä materiaalista, kuten valuraudasta tai teräksestä valmistetun joko laakean tai syvän maljan sisään. Jotkut rakentavat tulisijan jopa vanhan ja puhdistetun öljytynnyrin sisään. Tynnyrin kylkeen on tällöin hyvä tehdä pieniä reikiä, jotta tuli saa palaakseen tarpeeksi ilmaa.
Malja tai jokin muu tulisija istuu joka tapauksessa tukevasti joko siihen kuuluvan telineen tai vähintään tulenkestävän pohjan päällä.
Ulkotulisijan muotoa rajoittavat ainoastaan fysiikan lait: palaminen tarvitsee, kuten on jo todettu, riittävästi ilmaa, savun on noustava oikeaan suuntaan ja rakenteiden on kestettävä kuumuutta. Muutoin muotoilua ohjaa oikeastaan vain se, mikä miellyttää silmää: jotkut nauttivat pelkistetystä kivirinkulasta, toiset taas viimeisen päälle muotoillusta ulkotakasta tai pizzauunista – ja monet vaihtoehdoista niiden väliltä.
Sää kuitenkin määrittää monesti sitä, kuinka paljon nuotiopaikkaa tai ulkotulisijaa lopulta käytetään. Tuuli, sade ja kosteus lyhentävät helposti iltaa tai estävät tulen sytyttämisen kokonaan. Siksi moni haluaa nuotiopaikan ympärille myös suojaa.

Nuotiopaikka ja laavu – lyömätön yhdistelmä
Jo pelkkä nuotiopaikka tekee pihasta aivan erilaisen paikan viettää aikaa. Mutta kun sen äärelle rakennetaan vielä laavu, nostaa se nuotiopaikan käyttömukavuuden korkeuksiin.
Ei tarvitse odottaa viikonloppua, retkeilyfiilis ja mökkitunnelma odottelevat nurkan takana – tosin paloturvallisen matkan päässä rakennuksista ja muusta syttyvästä.
Lue artikkeli: Suuri vai pieni laavu? Vai sittenkin suojaisampi kotalaavu
Laavu tuo nuotiopaikan ympärille suojaa niin tuulelta, sateelta kuin paisteeltakin. Ja oikein sijoitettuna nuotion lämpö ohjautuu laavun perälle, kuitenkin siten, ettei savu seuraa perässä. Laavu tekeekin nuotiotulen äärellä oleskelusta piirun verran mukavampaa ympäri vuoden.
Käy kurkkaamassa, miltä LockCornerin massiivihirrestä rakennetut laavut näyttävät. Elementtirakenteen ansiosta laavut nousevat pystyyn muutamassa tunnissa, mikä on hirsirakentamisessa poikkeuksellista, mutta lopputulos näyttää ja tuntuu juuri siltä kuin pitääkin – se kutsuu sisään.
Kotalaavu ja sen sisään piilotettu tulisija tuovat erätunnelman omalle pihalle
Jos laavussa nuotiopaikka sijoitettiin rakennuksen eteen, kotalaavussa ulkotulisija voidaan sijoittaa katoksen alle. Edestä avoin kotalaavu on suojaisampi kuin laavu, mutta avoimempi kota. Mutta jottei savu ohjaudu kotalaavun sisään, kannattaa tulisija varustaa hormilla. Näin on tehty LockCornerin malleissa.
Kotalaavussa ollaan siis säältä suojassa, mutta silti ulkona, mikä tuo tulisijasta nauttimiseen lisää mukavuutta ja mahdollistaa sen äärellä viihtymisen täysin säästä ja vuodenajasta riippumatta.
Jos siis laavu ja nuotiopaikka tuovat pihaan retkitunnelmaa, vie laadukkaasti rakennettu ja juurikin sillä tulisijalla varustettu kotalaavu ajatukset vielä pidemmälle. Katettu tila, keskellä elävä tuli ja tulisijan ympärille sijoittuvat istumapaikat luovat tunnelman, johon ei mikä tahansa grillikatos taivu.

Ulkotulisijan tai nuotiopaikan rakentaminen – mitä pitää huomioida?
Nuotiopaikan viihtyisyys ei synny pelkästään tulisijasta ja istumapaikoista, vaan myös siitä, miten rakennelma istuu pihaan, ja miten helppo sitä on käyttää.
Nuotiopaikan tai ulkotulisijan ympärillä on hyvä olla riittävästi tilaa liikkumiseen, istumiseen ja oleskeluun. Ja vaikka elävä tuli onkin kaiken keskipiste, kannattaa paikan sijoittamisessa miettiä myös näkymiä. Parhaimmillaan nuotiopaikka tuntuu luonnolliselta osalta ympäröiviä rakennuksia luontoa.
Ja sitten se turvallisuus. Ulkotulisija tai nuotiopaikka tarvitsevat ympärilleen riittävät suojaetäisyydet rakennuksiin sekä muihin palaviin materiaaleihin, sillä kipinät voivat aiheuttaa riskin yllättävän kauas. Myös savun suunta kannattaa huomioida jo etukäteen – kukaan ei halua, että savu kulkeutuu omalle tai naapurin terassille.
Sekä nuotiopaikka että ulkotulisija tarvitsevat alleen palamattoman ja tukevan alustan. Hyviä vaihtoehtoja ovat esimerkiksi sora, hiekka, kivituhka, luonnonkivi tai betonilaatat. Erityisesti kiinteissä tulipaikoissa myös routimaton pohja on tärkeä, jotta rakenteet pysyvät suorina vuodesta toiseen.
Eikä käytännöllisyyttäkään sovi unohtaa; hyvät kulkuväylät tekevät tulipaikan käytöstä huomattavasti mukavampaa, kun polttopuut, filtit ja tarjottavat saa kuljetettua helposti perille. Samalla nuotiopaikasta tulee aidosti osa pihan arkea eikä vain yksittäinen rakennelma pihan perällä.
Myös huolto kuuluu turvalliseen käyttöön. Tulisijan kunto kannattaa tarkistaa säännöllisesti. Ja tuhkan kanssa on oltava huolellinen, sillä kytevä kekäle voi säilyä pitkään syttymiskykyisenä.
Ja kuten alussa todettiin, tulta ei myöskään saa jättää valvomatta ja oman onnensa nojaan. Se on huolehtinut meistä, joten meidän tehtävä on huolehtia, ettei se riehaannu!!! Muistathan tarkistaa ennen ulkotulen sytyttämistä metsä- ja ruohikkopalovaroitukset. Löydät ne helposti Ilmatieteenlaitoksen sivuilta. Huomioithan myös, ettei nuotiopaikan perustaminen kuulu jokaisenoikeuksiin. Tulen tekeminen muualla kuin virallisella tulentekopaikalla edellyttää aina maanomistajan luvan.