Pihasauna tekee paluun! 

kuvassa saunan ikkuna, jossa ikkunalaudalla on löylykauha ja tulitikut. Ikkunasta näkyy pihapiiri. Sauna on pihasauna.

Alkuperäisenä syynä saunahulluuteemme lienee kylmyys. Pohjoisen kylmä menee luihin ja ytimiin, ja ainoa keino sulattaa koko kroppa on sauna. Toinen syy on ollut se, että sauna tuntuu hyvältä. Saunan hyvää tekevät ja jopa parantavat voimat on tunnettu jo varhain. Kalevala-teoksessakin sauna tunnetaan; Lemminkäinen pyytää äitiään lämmittämään saunan aina ennen suuria koitoksia. 

Saunan kyltti

Maasauna sopi hyvin esivanhempiemme liikkuvaan elämäntyyliin; kuoppa oli helppo jättää taakseen ja uusi kaivaa asuinpaikan vaihtuessa. 

Maanviljelyn yleistyessä ihmiset asettuivat pysyvämmin aloilleen, ja saunat alkoivat pikkuhiljaa kehittyä kohti nykyistä muotoaan. Kivikasat jalostuivat kiukaiksi, penkit eritasoisiksi lauteiksi, sauna sai lattian ja kiuas hormin. 

Nainen istuu pihasaunan portailla ja katsoo lammelle.

Saunat ovat olleet perinteisesti pihasaunoja

Lämpö teki hyvää, kuten aina, ja samalla sauna muuttui arjen monikäyttötilaksi; siellä toki peseydyttiin, mutta sen lisäksi synnyttiin, pestiin pyykkiä, kuivatettiin maltaita ja palvattiin lihaa. Tapana oli, että ensin rakennettiin sauna ja sen jälkeen tupa. Näin alkaa nykyisinkin moni kesämökin rakennusprojekti.  

Saunat olivatkin 1950-60 -luvuille asti pihasaunoja, käytännön syistä. Saunarakennukset nimittäin syttyivät herkästi palamaan, sillä niissä tehtiin saunomisen lisäksi monenlaista – kuivattiin palvin ohella esimerkiksi syttyherkkää pellavaa. Oli järkevää sijoittaa sauna pihan perälle, kauas päärakennuksesta. 

Pihasaunoja rakennettiin myös kaupunkeihin, ja monesti saunan yhteyteen rakennettiin myös saunakamari, jossa pystyi nukkumaan. 

Kuvassa hirsimökin tupa, jossa näkyy sänky ja pieni ikkuna.

Takaisin pihasaunaan

Sittemmin, 1950-luvulta lähtien, saunat siirtyivät sisätiloihin. Omakotitaloihin rakennettiin lähes poikkeuksetta oma sauna ja kerrostaloihin yhteissaunat, kunnes 80-luvulta lähtien myös yksittäisiin huoneistoihin ryhdyttiin raivaamaan tilaa omille saunoille. Saunat lämpisivät sähköllä ja niihin pääsi muutamalla askeleella, eli käytännöllisyys ajoi tunnelman ohi. 

Suunta on kuitenkin viime vuosina kääntynyt takaisinpäin. Yhä harvempiin huoneistoihin rakennetaan oma sauna, ja taloyhtiöiden yhteissaunat ovat yleistyneet. Omakotitaloissa katse on kääntynyt jälleen pihan perälle. Pihasaunoja rakennetaan enenevään tahtiin, ja talopakettien yhteydessä kaupitellaan nykyään myös saunarakennuksia.

Pihasauna teki siis paluun. Eli tunnelma voitti!

Yhä useampi kaipaa takaisin ylisukupolviseen kokemukseen, jossa pihan poikki kuljetaan saunaan pyyhe tai kylpytakki yllä – vuodenajasta riippumatta.

Sillä pihasaunan viehätys ei kumpua pelkästään löylyistä, vaan kokonaisuudesta: saunan hitaasta lämmittämisestä, saunapolulla astelemisesta, kesäisistä koivunoksista, talvella höyryävästä hengityksestä, saunan lämmöstä sekä tunteesta, joka viipyy iholla pitkään. 

Se saattaa syntyä myös nostalgiasta, mummolan muistoista tai kaipuusta johonkin menneeseen.

Tai yksinkertaisesti tarpeesta irrottautua arjesta – paikasta, jossa saa olla hetken aivan omassa rauhassaan. Irtautumiseen riittää lyhytkin matka: muutama askel, ja tunnelma on jo toinen. 

Ja onhan se aivan mahtavaa, jos saunasta pääsee vilvoittelemaan pihalle! 

kuvassa nälyy saunan laude ja saunan ikkuna. Koivunlehtiä ympärillä-

Hirsisauna on luonnollinen osa suomalaista pihapiiriä.

2000-luvun pihasaunat edustavat designiltaan hyvinkin tätä päivää, mutta kovin kauas ne eivät ole irtautuneet juuristaan. Rakentamisessa hyödynnetään nykyaikaisia ratkaisuja, mutta tunnelma haetaan yhä samasta paikasta kuin ennenkin. Pihasauna ei ole edelleenkään pelkkä saunatekninen rakennus, vaan tila, jossa tavoitellaan ensisijaisesti aitoa saunatunnelmaa. 

Se näkyy muun muassa rakennusmateriaaleissa; pihasaunat rakennetaan lähes poikkeuksetta puusta ja useimmiten vielä hirrestä, kuten ennen muinoin. Hirsirakenteinen pihasauna istuu edelleen hyvin suomalaiseen pihapiiriin ja maisemaan. Ja hyvin rakennettuna sekä oikein hoidettuna hirsisauna kestää sukupolvelta toiselle. 

Sisäolosuhteiltaan hirsi on voittamaton; hirsi tasaa luontaisesti sisäilman kosteutta sitomalla sitä itseensä kosteuden lisääntyessä ja vapauttamalla sitä takaisin sisäilman kuivuessa. Hirsi myös pehmentää ääntä ja hajottaa siihen osuvaa valoa, mikä tekee tilasta levollisen ilman, että sitä tarvitsee erikseen rakentaa sellaiseksi.  

Pihasauna hirrestä, mutta helpommin

Myös LockCorner pitää kiinni olennaisesta, siitä, mikä tekee hirsisaunasta hirsisaunan, mutta toteutustapa on aivan uusi.  Siinä missä hirsirakentaminen on perinteisesti edennyt hirsi kerrallaan työmaalla, LockCorner valmistaa hirsiseinät valmiiksi elementeiksi tehtaalla. Sama tuttu materiaali ja ilme, mutta huomattavasti hallitumpi ja nopeampi rakentaminen kuin perinteisessä hirsirakentamisessa.

LockCornerin patentoiman kulmarakenteen mahdollistama hirsielementtirakentaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että hirsiseinät aukotuksineen ja teknisine varauksineen rakennetaan valmiiksi tehtaalla – kuivissa olosuhteissa. Myös muut osat betonisista lattiavaluista välipohjiin, parviin ja kattorakenteisiin valmistetaan tehtaalla ja kuljetetaan työmaalle valmiina elementteinä. Kokonaisuus nousee vesikattoon asti vielä saman päivän aikana. 

Lopputulos on takuuvarmasti kuiva, mittatarkka, siisti ja näyttää siltä, mitä on suunniteltu ja tuntuu juuri siltä, miltä sen kuuluukin.

Kuvassa LockCornern tekemä hirsisauna

Entä lupa-asiat?

Jos on LockCornerin pihasaunan rakentaminen helppoa, niin niin ovat pihasaunan suhteen myös lupa-asiat; rakentamislupakäytännöt nimittäin höllentyivät vuoden 2025 alussa. 

Lue artikkeli >> Uusi rakentamislaki mahdollistaa: alle 30m²:n hirsimökki tai pihasauna pystyyn ilman rakennuslupaa

Uuden rakentamislain myötä alle 30 neliön talousrakennuksen voi toteuttaa ilman varsinaista rakentamislupaa. Huojennukseen onkin tartuttu sen astuttua voimaan niin innokkaasti, että rakentamislain yhteydessä puhutaan nykyisin “pihasaunalaista”. 

Ihan kaikkeen viranomaiset eivät kuitenkaan taivu; pihasaunasuunnitelman on oltava asemakaavan ja kunnan rakennusjärjestyksen mukainen. Ja jos ratkaisu poikkeaa kaavasta, tarvitaan edelleen poikkeuslupa.

Rakentajan vastuulla on myös varmistaa, että tontilla on riittävästi käyttämätöntä rakennusoikeutta. Lupahuojennus ei myöskään muuta etäisyysvaatimuksia rantaviivaan tai tontin rajoihin.

Myös turvallisuusvaatimukset pysyvät ennallaan: rakenteiden kestävyyden, paloturvallisuuden ja muiden teknisten määräysten on täytyttävä kaikessa rakentamisessa, kuten ennenkin. Käytännöt vaihtelevat kunnittain, mutta keskimäärin etäisyys tulisijalla varustetusta rakennuksesta toiseen tulee olla vähintään kahdeksan metriä. 

Ja vielä,  jos pihasaunaan tulee vesipiste tai suihku, täytyy viemäröinti suunnitella ja toteuttaa asianmukaisesti.

Kolmeenkymmeneen neliöön mahtuu yllättävän paljon

Mitä kaikkea kolmeenkymmeneen neliöön sitten mahtuu rakentamaan? Määrä  saattaa kuulostaa pieneltä, mutta hyvin suunniteltuna saunarakennuksen pohjaratkaisu taipuu moneen ja lopputulos näyttää siltä, kuin se olisi ollut aina siinä. 

Mainio esimerkki alle 30 neliömetrin kokoisesta tilaihmeestä on LockCornerin toteuttama saunatupa Kiekerö, joka etuliitteensä mukaisesti pitää sisällään paitsi saunan, myös  tuvan ja sen lisäksi eteisen, joka toimii samalla saunan pukuhuoneena. 

Toinen vaihtoehto samantyyppisestä saunan ja tuvan ratkaisusta on LockCornerin Toimela, johon lisätilaa tuo viihtyisä terassi.  

Käy kurkkaamassa, miltä LockCornerin valmiit pihasaunamallit näyttävät. Ja mikäli niistä ei löydy juuri sitä sinun omaasi, voit myös suunnitella LockCornerin avustuksella sellaisen. LockCornerin kulmatekniikka taipuu nimittäin melkein mihin vain! 

Jaa artikkeli:

Lisää aiheesta